Likka

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

..mutta kyllä täällä tarkenee

Ehkä ei nyt maailman muodikkaimmat vaatteet ollut, mutta ainakin tarkeni!
Kyllä -25 asteen pakkasellakin pärjää vallan mainiosti kunhan on vaan tarpeeksi päällä! (tosin tällä kertaa taisi olla hieman liikaakin, mutta parempi niin)

Näin loppiaisen kunniaksi päätettiin Veeran kanssa järjestää kunnon heppailupäivä. Ei mennyt päivä hukkaan, kun tuppasin monet vaatekerrokset päälle ja riensin Veeralle moikkaamaan elukoita ja räpsimään muutamia kuvia auringon paistaessa ihanasti kimaltelevaan pakkaslumeen.

Myöhemmin siirryttiinkin sitten Likan kotitallille, pistettiin poni kuntoon ja lähdettiin kylmyyttä uhmaten hetkeksi kentälle pyörimään. Meille on onneksemme laitettu kentälle hiekan sulana pitävää suolaa, joten olemme välttyneet tuskaisilta kivikova kenttä- ajoilta. Vaikka suolaa onkin vain uralla ja pääty-ympyrällä, pärjää silläkin ihan hyvin nämä pari viikkoa. Jospas sitä lunta kohta tulisi vielä lisää, niin päästäisiin menemään ihan vapaasti koko kentän pinta-alaa käyttäen.

Poni oli vallan pirteä, mutta tuntui kuin kaikki se energia olisi ollut visusti koko paketin sisällä ja poni tuntui kaikesta huolimatta aika sipsuttavalta ja aavistuksen normaalia hitaammalta..




Veera otti aika kuvien lisäksi myös muutamia videopätkiä ja päätinkin niistä koota pikaisesti pienenkoostevideon. Saa nähdä, ostanko jonkun paremman videon editointi-ohjelman kun alkoi tuo Movie Maker jo heti ensikättelyssä tympimään. Pätkät eivät siis mene tällä videolla ihan tismalleen hyvin musiikin tahtiin, mutta don't mind, se nyt on mitä on... nauttikaa! :D


Ei olla tosiaan käyty pitkään aikaan tunnilla, kun vaikean aikataulujen yhteen satuttamisen lisäksi on tässä lähiaikoina hieman saikkuiltu. Mutta jos tässä joskus lähitulevaisuudessa!

2 kommenttia:

  1. KAIKKEE MÄ OON KUULLU HULLUKS MUA ON LUULTU MUTTEI MULLA PLEKSIT IHAN PIENEST HUURRU HOMMAT VALKENEE NIIN NAAMAT KALPENEE MUT KYLLÄ TÄÄÄL BEIBI TARKENEEE!!
    ok
    joo

    Mutta jee, ihana postaus ja vähän toi video on just kiva! Nyt alkaa kunnon postaustahti sullaki, rupeen vahtimaa ja huomauttamaa aina ku lipsuu liikaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiittikiitti, jos nyt saan kuvaajan tarpeeks usei mukaa ni voisin vaikka yrittää pitää tahtii yllä ;)

      Poista