Ei, ei ollu inkkariponi vaan imppariponi! :D
Tosiaan, en olekaan kirjoitellut taas kahteen viikkoon. Olin itseasiassa kerennyt jo unohtaa tämän koko blogin olemassaolon.. Mutta tuossa äsken tuli ajatus, että voisi tänne vähän päivitellä kuulumisia. Nyt tulee sitten kuulumiset pidemmältä ajanjaksolta ollos hyvä:
Kuun ensimmäiset kolme päivää (ke, to, pe) maastoiltiin reippahasti ja käytiin yhtenä päivänä järvessäkin. Oli toinen kerta kun sain ponin sen verran syvälle, että se ihan kunnolla ui. Aikaisemmalla kerralla se oli astetta hankalampaa ja järkytys sen jälkeen oli melkoinen, mutta nyt homma onnistui jo hieman paremmin. Jospa poni vielä joku päivä lähtisi mielellään suoraan uimaan kun sen syvemmälle käsken. Kyllä siitä vielä uimari tulee kun on muutenkin jo niin vesipeto!
 |
| Vesipeto keväällä |
 |
| Likka sai uusia ystäviä, lehmät pelkäsivät enemmän ponia kuin poni kokonaista lehmälaumaa |
Lauantaina ponilla oli vapaapäivä, kun en omilta kiireiltäni tallille kerennyt.
Sunnuntaina tallille mennessäni sain unohtaa koulutreenisuunnitelmani. Harjatessani takajalkoja, huomasin ponin oikean takasen olevan aivan pökkelö muihin jalkoihin verrattuna. Se oli tasaisesti turvonnut kintereestä vuohiseen. Lämpöeroa ei kyllä kummoisemmin ollut, eikä poni ontunut, mutta pökkelöjalkahan se oli. Löysin myös luultavasti hieman syvemmän pistohaavan. Imppari, jes! Ja ei muuta kun kylmäämään, kävelyttämään ja toisen kylmäyksen jälkeen haudetta koipeen....
Siinä menikin sitten pari päivää kylmäillessä, talutellessa ja haudetta kääriessä. Onneksi jalka kuitenkin parantui hyvin nopeasti.
Keskiviikkona Veera tuli mukaani tallille. Jalka tuntui jo normaalilta, joten päätettiin palata pikkuhiljaa back in the business. Menin ilman satulaa kentällä käynti-ravi-siirtymiä, ympyröitä sun muuta ja parit väistöt. Poni vaikutti jo heti laitumelta sitä hakiessani varsin pirtsakalta ja ennakoin sen olevan reipas höselö ratsastaessa, mutta eipä ollutkaan! Lipi meni oli parin pysähdysten jälkeen yllättävän mukava, herkkä ja juuri sopivan reipas. Oli myös mukavan rento ja vaikutti siltä, että motivaatiota kentällä työskentelyyn oli nyt enemmän kuin pitkään aikaan. Menimme kuitenkin suht rennolla otteella, kun ei muutaman rennon käyntipainotteisen päivän jälkeen kehdannut ihan hikitreeniä vetästä.
Kissa on lähes aina mukana silloin kun mulla on joku kuvaaja tai ope. Ja kyllä se joskus muutenkin saattaa ilmentyä kentälle kesken kaiken. :D Hassu Pinni!
Muutama päivä siinä taas rennosti maastoiltiin - kiipeiltiin ihanat maisemat tarjoavalla "vuorella", viiletettiin tukka putkella ja käppäiltiin kovemmalla tiellä pitkin ohjin. Vaikka enemmän tykkään vauhdikkaista maastolenkeistä, on välillä ihan älyttömän kiva vain kävellä rauhassa ja ottaa ehkä pieni hölkkäpätkä. Ei se ponikaan aina jaksa täysillä rallittaa.
Maanantaina olimme Ainon kanssa jo tallilla kamera ja poni valmiina tuntia varten. Viimehetkellä tunti siirtyikin seuraavalle päivälle, joten annoin Ainon kokeilla ponia pitkästä pitkästä aikaa. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa kun joku muu ottaa ponini ohjakset käsiinsä. Poni näyttää sivusta katsottuna jotenkin vain niin erilaiselta kuin miltä se tuntuu ratsastaa. :D
Tiistaina meillä olikin sitten vihdoin tunti valvotun silmän alla. Aluksi teimme jokakertaisen alkukatsauksen, ravattiin ja laukattiin keskiympyrällä. Poni tuntui jo heti alussa miellyttävän reippaalta ja herkältä. Ei tarvinut aloittaa tuntia muistuttamalla, että kyllä ne takajalatkin pitää mukaan ottaa. Alkumietintöjen jälkeen aloimme tekemään voltteja reilusti taipuneesti, voltit pyrittiin pitämään mahdollisimman pieninä, käännettiin ulkopohkeella, annettiin ulko-ohjasta tilaa ja pidettiin tuntuma sisäohjassa. Tarkoituksena oli saada selkärankaa liikkeelle ja poni hakemaan ulko-ohjan tuntumaa kun sitä sitten myöhemmin sille tarjottiin. Tehtävä olikin todella hyvä, sillä en ole koskaan (tai ainakaan kovinkaan usein) saanut Lipin ulko-ohjaan noin tukevaa, mutta kevyttä tuntumaa kuin tämän tehtävän jälkeen. Teimme myös pohkeenväistöjä, eteenratsastusta ja kaikenlaista hienosäätöä. Ravissa poni oli parempi kuin koskaan ja saamme joka tunti kehuja, että se kehittyy aina hieman kerta kerralta. Laukan treenaaminen on kuitenkin jäänyt vähän vähemmälle kun noh, se on meille molemmille haastavaa, epämiellyttävää. Mun pitäis ottaa itteeni (ja ponia niskasta) kiinni ja alkaa oikeesti nyt treenaamaan sitä, kun vielä on kenttä toistaiseksi sula ja siinä pystyy huoletta laukkailemaan. Ei voi ikinä tietää millon ne pakkaset taas tulee.. :D
Hohhoh, pitänee yrittää kirjoittaa useammin, niin ei tarvitse näin paljon muistista kaivella parin viikon takaisia ratsastuksia, imppareita sun muita tapahtumia. :D Voisin väsäillä joku päivä jotain erilaista postausta, kuin tätä tylsää kuulumispaapaamista.
Tänään kävimme reippaalla maastolenkillä ravinponin kanssa. Lipi pääsi laukkaamaan oikein kovaa ja Romeo-poni kiitämään ravia pienillä töppösillään. Ai että oli kivaa! :)
Mahtavista kuvista kiitos Aino ja Veera!
