Likka

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Mitä lammelle on tapahtunut?

Tänään oli ihan älyttömän hyvä talvisää etenkin kahdentoista jälkeen, tätä vuodenaikaa parhaimmillaan! Aurinko paistoi tyhjältä taivaalta, kovimmat -30 astetta lähentelevät pakkaseet olivat väistyneet ja mittari näytti vain -20 astetta. Huhhuh, melkein jo T-paidalla tarkeni! ;)



Aamulla päätettiin lähteä ponien kanssa ekaa kertaa jäälle. Suuntasimme tuttuun rantaan, missä kesäisin käymme usein kahlaamassa ja siemailemassa viileää lammen vettä. Viime käynnistä rannalla onkin jo aikaa, taisi olla elokuuta kun viimeeksi käytiin polskimassa.

Suurta kummastusta aiheutti se, kun poni huomasi että kappas, missä on vesi? Se katsoi jo kaukaa, että en varmana tuohon mene kun tuohan ei näytä yhtään normaalilta. Pienen neuvottelun jälkeen poni suostui onneksi menemään kokeneen konkarin perässä jäälle, mutta stoppasi aivan rannan tuntumaan. Perhana, sinne voi vaikka yhtäkkiä upota, ei todellakaan kannata mennä tämän kauemmas kun en ole ennenkään mennyt!

"Tuolla ne vaan menee.. mut miten ihmeessä ne pysyy pinnalla?"

Jäätiinpä sitten rannalle ruikuttamaan, kun kaveri mennä viipotti edestakaisin rallia pitkän matkaa. Samalla kävimme pientä riitelyä siitä, mennäkö vai eikö mennä. Siinä meni ainakin se ikuisuudelta tuntunut vartti, välillä kokeiltiin eri kohdasta, välillä yritin maastakäsin houkutella ponin jäälle ja välillä taas hyppäsin takaisin selkään.. kunnes yhtäkkiä poni huomasi jään päälle jääneet järviheinienheinien päät. Oho, tuossa on ruokaa! Pakko saada ne heti ihan kaiken varalta, etten vain kuole nälkään! Ei mennyt kuin hetki kun heinien houkuttelemana poni pääsi mitään huomaamattaan keskelle lammen jäätä ja vihdoin pääsin hyppäämään takaisin selkään. Siitäpä vasta hauskanpito alkoikin!

Parin vapaapäivän ja rennon päivän jälkeen oli koneessa kyllä virtaa, mutta ei ihan uskallettu uuvuksiin asti juosta, kun oltiin kentälläkin jo pyörähdetty. Mutta ravattiin ja laukattiin pari kertaa jäällä edestakaisin. Oli hauskaa! Likkakin tuntui nauttivan suuresti, kun se huomasi että täällähän on tilaa mennä!

Vaikka poni ei turhia sätkyile, suhtautuu se kuitenkin aina suurempiin uusiin asioihin varauksella. Monenmonesta kuolettavan pelottavasta asiasta on kuitenkin aina päästy yli, kun on pysytty positiivisina ja todella kärsivällisinä. Joskus aikaisemmin, ekaa kertaa järveen meno oli Likan mielestä ihan mahdoton homma, mutta tarpeeksi pitkän aikaa kun jaksoi hommasta neuvotella, on sen jälkeen poni aina rakastanut järvessä polskimista suuresti! Myöskin klipperi oli ihan kamala tappoase, mutta loppujen lopuksi siitä tulikin ihana ja rentouttava hieroja... :D On se hassu eläin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti