Likka

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Helmikuu pähkinänkuoressa

Helmikuu oli melko kiireistä aikaa koulujuttujen sekä kaiken muun mahdollisen parissa ja sehän näkyi myös täällä blogin puolella postaustahdin hiipumisena. Vain riemukkaasta irtojuoksutuspäivästä ja viime viikonloppuisesta yökyläilyistä ilmestyi postausta. On ollut jos jonkinlaista projektia ja koetta, enkä ole poninkaan kanssa oikein mitään normaalista poikkeavaa tehnyt, ellei tuota kuukauden viimeisen viikonlopun yökyläilyä lasketa.

Arkemme on kulunut aikalailla maastoillun, kouluilun ja erilaisten maastakäsittelyharjoitusten parissa. Viikko sitten tiistaina muistin yllättäen, että onhan tuolla niitä puomejakin reilu kasa. Raahasinpa sitten kentälle muutamat ravipuomit ja pistin myös minikavaletin pystyyn lävistäjälle. Myös Veeralla ollessamme innostuimme hyppäämään pari kertaa pienet ristikot. Heh, oli kyllä harvinaisen esteentäytteinen viikko. ;D Pitänee ihan tosissaan tehdä tuota hommaa nyt vähän useammin ja vähän totisemmalla otteella, ennen kuin kentästä tulee taas luistinrata, mutajärvi tai muuta vastaavaa.

Likkakin ihan innostui pikku ristikoista, vaikka olikin jo vähän väsynyt reippaan hankirallin jälkeen




Poni sai porkkanan makuisen Likit-herkun, taisi maistua, kun se oli jo 3vrk päästä kadonnut :D
Vähän vaihtelua perusjumputteluun.. Oli muuten juuri tuona päivänä harvinaisen ylipirteä eläin!



Tulipas tästä nyt harvinaisen lyhyt ja tylsäsisältöinen postaus, mutta välillä on ihan kiva kirjoitella tällaisiakin.

Mulla on jotenkin herännyt into videoiden tekoa kohtaan... Olisi ihan mielenkiintoista yrittää joskus kuvata vaikkapa useampanakin päivänä putkeen poneilua ehkä tallipäivä videopostaus -tyylisesti tai sitten ihan ilman mitään jorinoita? Tai jotain muuta vastaavaa, ehdotuksia saa toki heittää! :)

4 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus! On tälläsiäkin postauksia kyllä kiva lukee välillä, eikä ollut mun mielestä yhtään tylsä :) Tekis kyllä itsekin mieli lähtee maastoilemaan, kun viime kerrasta on jo monta kuukautta.. :/ Mutta tää sun blogi vaikuttaa ihan älyttömän ihanalta! Kirjotat selkeitä ja hyviä tekstejä, ei oo mitään moitittavaa :) Oli ihan pakko kyllä liittyä lukijaks, ja jäänkin seuraileen mielenkiinnolla tätä blogia! ;)

    kamillaino.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee ihana kuulla, kiitos! Kiva saaha tämmösiä kommentteja :) Joo maastoilu on iha huippua, etenki jos seura on kohillaa ja pääsee kunnolla rallittaa :) Käynpä kattoo sun blogin.

      Poista
  2. Ihana postaus, tosi kivat ja monipuoliset kuvat, ei todellakaan tylsä!

    Ylläolevan Kamillan kanssa samaa mieltä, sulla on silmää miellyttävä, siisti ja hyvä blogi. Tosi laadukas ulkonäöltään että sisällöltään, jään seurailemaan! :)

    Ja videot on aina kivoja, mikä vaan käy mitä päätät tehdä :)

    Käy kurkkaamassa ja pahoitteluni sekavasta kommentista: http://erilaisuuskunniaan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mukavaa saada tämmöisiä kommentteja! :) Kiitos paljon, kiva kuulla! Jos joku päivä tässä olisi tarpeeksi ylimääräistä aikaa ja motivaatiota, olis kyllä ihan hauska kuvailla.. Käyn kurkkaamassa blogiisi :)

      Poista